Luonnonmagian henkisellä polulla noudatamme sukupolvelta toiselle periytyneitä sääntöjä ja teesejä. 9 teesiä ovat pääohjeemme sekä alla oleva luonnon laki ohjenuoramme. Säännöt ja lait eivät sido, mutta inspiroivat meitä linjaamaan elämämme ja käytäntönsä suuremman hyvän kanssa, mikä edistää harmoniaa ja aikomusta kaikessa, mitä teemme.
TIEDON LAKI
Mitä enemmän tiedät asiasta, sen helpompi sitä on oppia hallitsemaan. Sillä tietämättömyys luo pelkoa, joka voi haitata näkemistä. Tieto on siis voimaa ja magia on myös osa tiedettä: alkemiaa, psykologiaa ja luontaislääketiedettä. Opiskele siis niitä asioita, joihin haluat magialla vaikuttaa myös muutoin kuin magian näkökulmasta.
ITSETUNTEMUKSEN LAKI
Ihminen, joka ei tunne itseään, ei tunne ja näin ollen ei myöskään oleva kykenevä kontrolloimaan ja hallitsemaan omia tunteitaan tahi voimiaan. Tunne itsesi ja tiedä tahtosi. Kun teet jotain tietäen, että todella tahdot sitä, ja myöskin syyt, miksi tahdot niin, on voimasi paljon vahvempi.
Magia ei ole vain pyyntö ja rukous, jonka kautta toivomme toisten auttavan, vaan työskentelyä oman energian ja luonnon voimain kautta niin, että luomme tahtomaamme todeksi myös käytännössä. Luonnonmagia on myös sitä, että sinä itse määräät omasta elämästäsi. Et siis ole minkään voiman käskyvallan alla, vaan osa luonnon suunnatonta vahvaa ja lempeää energiaa. Ja sinulla on vapaus valita.
SYYN JA SEURAUKSEN LAKI
Varjotyön tarkoitus eli oman historian ja tunteiden käsittely auttaa erittelemään tekemistäsi asioista ne olosuhteet ja merkittävät muuttujat, jotka eniten vaikuttavat lopputuloksen toistuvuuteen. Näin voit mahdollistaa tarvittaessa muutoksen tai sen, että luot omaa polkuasi metsään unelmiasi kohti, jalat tukevasti maassa.
SAMANAIKAISUUDEN LAKI
Kahdella samanaikaisella tapahtumalla on enemmän yhteistä kuin vain samanaikaisuus. Ei ole olemassa vain pelkkää sattumaa, vaan jokainen elävä olento ja heidän valintansa vaikuttavat myös muiden maailmaan. Siksi tutkittavasta asiasta on mahdollista oppia lisää myös tarkkailemalla sen kanssa samanaikaisesti ilmeneviä tapahtumia ja tunteita.
SAMANKALTAISUUDEN LAKI
Jos kahdella rakenteella on jotain yhteistä, ne vaikuttavat toisiinsa sen kautta. Hallinta toiseen, tuo hallintaa toiseen riippuen muista olosuhteista ja yhteyksien määrästä. Tämä ilmiö on näkyvillä esimerkiksi symboliikan kautta, kun kutsumme symbolien kautta. Tähän perustuu myös kolminkertaisuuden laki eli toistetun rukouksen tai joukolla lausutun rukouksen voima.
SAMANLAISUUDEN LAKI
Psyykkinen tai fyysinen malli siitä, mitä kohti kurkotamme, tuo voimaa pyyntöön ja tavoitteen saavuttamiseen. Samannäköiset ovat siis samat. Tämä on sympaattista magiaa. Myös kuvien, symbolien, värien, kivien tai muiden magiikan työkalujen käyttö on tätä.
Siksi käytämme luonnonmagiassa vuosituhansia vanhaa symboliikkaa, sillä ihmiskunta on viisisakaraisen tähden kautta ilmentänyt uskoaan yhteen voimaan sukupolvi toisensa jälkeen. Ja sitä rakkauden, uskollisuuden ja totuuden voimaa se yhä kannattelee.
Ja monet kivet ja yrtit ovat edustaneet kansallemme eri pyyntöjen vahvistamista. Siksi käytämme myös metsästä löytyvää symboliikkaa, kun pyydämme tahtomme toteutumista tahi suojelusta. Kuten sulka edustaa ilmaa, katajan oksa maata, vesimalja vettä ja nuotio tulta.
Tähän perustuu myös ajatus ristin suojelevasta voimasta, sillä se on ollut uskon symboli vuosisatojen ajan ja ihmiset liittävät siihen sen vuoksi suojelun, rakkauden ja turvan ajatuksia. Kyse on siis yksinkertaisesti ilmaistuna siitä, miten eri symbolismin kautta yhdistämme mielessämme sen, mitä toivomme tahi tahdomme elämäämme.
Tästä lähtee myös ajatus siitä, että esimerkiksi papeilla on kaikilla samankaltaiset valkoiset kaavut sekä samankaltaiset stoolat eri kirkkovuoden syklien mukaan. Myös eri kirkot siis käyttävät värien symboliikkaa voimallisesti kirkoissa ja seurakuntien sisustuksessa.
YHTEYDEN LAKI
Ihmiset tahi muut elävät olennot, jotka ovat olleet kosketuksen kautta yhteydessä, ovat kontaktissa toisiinsa, erilläänkin ollessaan. Ja jos sinulla on jokin esine, koru tahi vaate paikasta tai ihmisestä, jota kutsut saat siihen vahvemman yhteyden.
Tämä saattaa näkyä ihan arjessa niin, että nainen saattaa pukeutua kumppaninsa isoon paitaan tämän ollessa poissa. Paita, joka on miehen oma, yhdistyy mielessä turvaan ja rakkauteen ja helpottaa ikävän tunnetta toisen ollessa poissa kotoa. Yhteyden laki siis perustuu assosiaatioihimme eri asioista.
Yhteyden laki perustuu myös yhteyteemme luontoon, Jumalaan ja sen energioihin. Olemme yhteydessä pyhän hengen kautta voimaan, joita emme voi fyysisesti nähdä. Ja Jumala on läsnä elämässämme tämän kautta. Ilmentyen meille rukousvastauksina tahi lämpimänä, rakastavana ja rauhoittavana energiana kävellessämme metsässä.
NIMIEN LAKI
Tieto on merkki siitä, että ymmärrämme toisiamme ja jaamme heidän kanssaan saman energian. Nimi on henkilökohtainen. Nimi kuvaa kantajaansa. Nimi voi myös olla enne tahi tarkoitus. Tai tulevan ennustus
Monissa pyhissä teksteissä niin ihmisten kuin paikankin nimillä on syvä merkitys alkuperäiskielellä ja nimet saattavat myös olla anagrammeja. Sukunimiemme takana voi olla sukupolvien mittainen merkitys. Ja useimmat etunimet tarkoittavat eri kielillä eri asioita. Kansanuskossa on myös annettu eri ihmisen nimiä luonnon voimille, eepoksien jumalattarille, tietäjille ja parantajille.
Monet myös uskovat nimissä itsessään olevan voimaan. Esimerkiksi Jeesuksen Kristuksen nimen tahi Isä meidän- rukouksen uskotaan olevan voimallinen karkoittamaan pahaa.
VOIMASANOJEN LAKI
Edelliseen ajatukseen perustuu myös voimasanojen laki. On siis olemassa ollut ja on oleva sanoja, joilla voimme muuttaa sisäisiä ja ulkoisia asioita. Niiden voima voi olla niin merkityksessä kuin äänteissäkin. Mitä suurempi joukko ihmisiä on samaa loitsua tai rukousta lukenut, sitä suurempaa energiaa se kannattelee.
Tämä näkyy jo arjessakin niin, että ihminen, jota kannustetaan ja joka saa kasvaa rakkaudellisessa ympäristössä, oppii paremmin ja yleensä myös saavuttaa unelmansa. Kun taas ihminen, jonka elämässä on hoettu sanoja ja lauseita, jotka mitätöivät, nöyryyttävät ja alistavat häntä, yleensä päätyy elämässään umpikujaan tai pisteeseen, jossa ei enää jaksa.
Voimasanat eivät siis aina ole jotain suurempaa, vaan toisinaan riittää lyhyt lausahdus: “Sinä selviät kyllä.” Rukoukset ja pyhät kirjat sekä vanhat laulut ovat täynnä voimasanoja, joita sukupolvi toisensa jälkeen on käyttänyt pyytäessään elämäänsä siunausta ja suojaa. Se nimi, jolla kutsumme yhtä henkeä on siis kenties yksi voimallisimmista sanoista maailmassa, sillä maailman eniten lausuttu rukous lienee: “Jumala, auta.”
YKSEYDEN & YHTEYDEN LAKI
Luonnon hengen kautta olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Ja elämän puun juuret, ne ulottuvat meidän jokaisen elämään. Elementtien: ilman, veden, tulen ja maan kautta, olemme kaikki yhteydessä toisiimme. Sillä tarvitsemme toisiamme elääksemme. Kuten siemen tarvitsee itääkseen maan mullan ravinteita, veden virvoittavaa voimaa, ilmaa eli happea sekä tulta eli auringon valoa.
Samoin me tarvitsemme kasvaaksemme ja elääksemme luontoa ja sen suomaa ravintoa. Rakkautta ja yhteyttä toistemme kanssa. Sillä elementtien voima yhdessä auringon ja kuun kanssa pitä yllä elävän jatkuvaa kiertokulkua, joka on yhteydessä kaikkeen elolliseen ja elottomaan maapallolla. Ja meidät kaikki tehköön henki eläväksi.
INVOKAATION & EVOKAATION LAKI
Luonnon henki ja pyhän hengen voima on niin meissä kuin meidän ulkopuolellammekin. Ja on mahdollista olla yhteydessä Jumalaan, joka on niin henkensä kautta meissä kuin meidän ulkopuolellamme ja ilmenee niin luonnon voimien kautta kuin voimallisena energianakin.
Virtahaan myös elementtien voima virtaa sekä meissä että ulkopuolellamme, jolloin esimerkiksi veden äärellä voi rukouksemme voima voi olla vahvempi. Tahi yhteydessä toisiimme, kun useampi meistä samaa asiaa rukoilee tahi pyytää.
Ilmeneehän luonnon henki fyysisestikin niin vetenä kehossamme kuin metsän sammaloituneessa lähteessä. Vedenkin voima virtaa siis sekä kehossamme että sen ulkopuolella, kuten suihkussa, purossa tahi järven äärellä.
TUNNISTAMISEN LAKI
Samaistumisen ja sulautumisen kautta on mahdollista toiselle tulla toiseksi. Tulla yhdeksi liekiksi kahden kautta. Tai yhdeksi viisisakaraiseksi tähdeksi elementtien voiman kautta. Sillä henki, Jumala ja voima on siis aina yksi, vaikka sillä on monta ilmenemismuotoa. Ja samoin voi kaksi ihmistä tulla yhdeksi yhdistäessään energiansa rakkauden siteen kautta.
On myös selkeästi todennettavissa, että ne, jotka paljon viettävät aikaa toistensa kanssa, saattavat alkaa muistuttaa toisiaan yhä enemmän. Ja pystyvät pitkän tuntemisen jälkeen tietämään sanattominkin viestein sen, mitä toinen tahtoo tahi haluaa.
HENKILÖKOHTAISTEN MAAILMOIDEN LAKI
Jokaisella ihmisellä ja eläimellä on oma tapansa ja näkökulmansa katsoa maailmaa. Se, miten maailman näemme, riippuu jokaisen henkilökohtaisesta historiasta, tunteistamme, koulutuksesta, ympäristöstä, kulttuurista, maasta tahi elämänkatsomuksesta.
Kaikki on siis riippuvaista havannoitsijasta tahi kokijasta. Joten jokainen kirja ja tulkintakin on vain yhden tahi useamman ihmisen näky asiasta, jonka jokainen lukija näkee tahi tulkitsee hieman toisin.
Me siis luomme todellisuutta tunteillamme ja ajatuksillamme. Ja mitä ajattelemme, sitä voimme luoda todeksi sanoilla, työllä ja teoilla. Henkinen polku vaikuttaa vahvasti siihen, miten maailman näemme. Sillä on suuri ero, katsommeko asioita armon ja rakkauden vai vihan ja tuomion näkökulmasta. Myös omaan hyvinvointiimme ja onnellisuuteemme.
LUKEMATTOMIEN MAAILMOIDEN LAKI
Jos siis yhdistämme kaikkien ilmiöiden ja tapahtumien rajattomat mahdollisuudet maailmassa, saadaan luvuksi ääretön. Kaikki on siis kenties mahdollista, toiset asiat vain ovat todennäköisempiä kuin muut. Tähän perustuu vahvasti myös uskomus magiasta: hyvin moni mahdottomaksi aikoinaan julistettu asia on nykyaikana mahdollista.
Keskiajalla olisivat niin autot, puhelimet, lentokoneet, tietokoneet kuin pesukoneetkin olleet magiaa. Meille ne ovat ainoastaan tieteen aikaansaama arkea auttava esine tai väline. Muinoin stereoita, joista pauhaa musiikki, olisi kenties kutsuttu pahaksi magiaksi. Näkeväthän sivistyksessä syrjässä olevat kansat kamerankin edelleen taikakaluna, jonka sisälle vangitaan sen henki, josta kuva on otettu.
Magia onkin ollut kautta aikojen termi tahi käsite yliluonnolliselle ja tuntemattomalle, josta ei ole vielä tullut meille luonnollinen osa elämää. Se ei ollut alunperin myös parantamisen, tietämisen, yrttilääkinnän ja henkisen polun nimitys, vaan eläminen luonnon syklien mukaan ja yrttilääkintä olivat luonnollinen osa ihmisten elämää.
Luonnonmagia ei siis ole pahaa, vaan ainoastaan yliluonnollisen voimakasta ja ihmeellistä asfaltin päällystämien katujen varsilla kasvaneille ihmisille, jotka pelkäävät pientä kadulla juoksevaa kettuakin. Ja parantamisihmeet rukouksen kautta ovat aina kuuluneet seurakuntiin normaalina osana uskonharjoitusta. Vaan maallistuneet ihmiset näkevät helposti jokaisen ihmeen ja luonnon ainoastaan uhkana tieteelle, ateistiseen maailmankuvaan ja itsekeskeiseen ajatteluun perustuvalle maailmankuvalle.
Sillä kun elämme uskoamme todeksi, ihmeistäkin voi tulla arkea. Ja sattumista luonnon lakeja. Ja kansanuskon maailmassa on luonnollista nähdä, että Jumalan voima ilmenee niin myrskyn keskellä kuinnuotion äärellä ylläpitävässä voimassa. Onhan elämän lahja itsessään jo ihme ja meille vaellus luontoon voi olla henkinen kokemus.
Toiselle taas kosketus luontoon voi olla pelkkää sivistyksen kehdon hylkäämistä hetkeksi. Ja äärimmäisen vastenmielinen kokemus, kun lähellä ei ole sähköä, suojaa tahi pikaruokalaa. Toisinaan taas ihmiset tahtovat kutsua magiaksi jotain, millä tahtovat hallita muita.
Kuten julman eksorsismin harjoittajat ovat käyttäneet sähköä kiduttaakseen uhrejaan ja väittäneet sitten kehon reaktiota kidutukseen “demonien” aiheuttamaksi. Vaikka tosiasiassa pahuus on heissä itsessään, kun he satuttavat uskonsa ja pelkojensa vuoksi muita. Sillä pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.
YHTENEMISEN LAKI
Kahden asian yhteneminen tuo jotain uutta ja todempaa. Se ei ole vain osiensa summa, vaan yhdistyminen luo aina jotain enemmän. Jotain voimakkaampaa. Kuten elementtien voima yhdistyminen luo elämää.
Sillä rukoilevien piirien tahi seurakuntien ihmisten yhteinen pyyntö suojaa ja turvaa sitä pyytäville. Ja henki itse on tekevä meidät eläviksi yhteydessä luontoon, perheeseen ja toisiimme. Rakkauden ja totuuden siteen kautta.
VASTAKKAISUUKSIEN LAKI
Mikä tahansa on jaettavissa kahteen "vastakkaiseen" voimaan, jotka kumpikin sisältävät tiedon toisesta. Niin yö ja päivä, luonnollinen ja yliluonnollinen kuin yö ja tähdet tahi nainen ja mies, luovat tasapainoa ja ovat yhteydessä toistensa kanssa tasapainon lähde.
Samoin tarvitsemme myös arkemme tueksi rauhaa ja henkistä oppia. Jotta emme unohtaisi, missä juuremme ovat. Onhan tieteellisestikin todennettu, että hetki metsässä tahi puistossa päivittäin auttaa pitämään mielemme tasapainossa ja rauhallisena.
VASTAKOHTIEN LAKI
Käsiteltävän kohteen vastakohta voi vahvistaa kohdetta, mutta myös vain heikentää sitä. Kuten tiedämme, kaikkein läheisiämme rakastamme suunnattomasti silloinkin, kun he saattavat meidät raivon partaalle. Ja joskus myös tämä hetki riidan keskellä voi auttaa ihmistä ymmärtämään, ettei tahdo kumppaniaan menettää. Toisaalta taas konfliti voi saada aikaan sen, että rakkaus ja kunnioitus kumppania kohtaan heikkenee.
On lausuttu, että rakkaus on kuin tuuli, joka saa kynttilän sammumaan, mutta nuotion roihuamaan entistä suuremmilla liekeillä. Tähän ajatukseen perustunee myös se, että kohtaamamme vaikeudet ja kärsimykset voivat vahvistaa uskoamme, vaan samaan aikaan jos kipu kestää mittaansa pidempää, ei kukaan ihmislapsi jaksa uskoa loputtomiin parempaan huomiseen.
Vastakohtien laki arjessa onkin sitä, että rohkaisemme ja tuemme toisiamme. Piireinä, perheinä ja yhteisöinä. Sillä jokaisessa meissä on vahvuutemme ja jokaisessa heikkoutensa.
AKTIIVISEN TASAPAINON LAKI
Tunteet ovat osa luonnon voimaa ja energiaa ja niiden hallitseminen on osa henkistä kasvua. Opi siis hillitsemään vihasi, vaan huuda välillä hurjana rakkauden kaipuusta. Kulje kultaista keskitietä, sitä polkua, jonka itset raivaat metsän temppeliin.
Jos kiroat muita, voit satuttaa samalla itseäsi, jos hyökkäät syyttä. Voima vaikuttaa aina myös itseesi, sillä keräät sen kulkemaan itsesi kautta kohteeseen. Lisäksi samanlaiset asiat vetävät toisiaan puoleensa.
Kun siis haet tasapainoa elämääsi, et ole vain sivustaseuraaja, vaan voit vaikuttaa elämääsi valinnoilla, asenteilla ja tunteilla, joihin kiinnität katseesi ja huomiosi. Onhan hyvin paljon merkitystä selviytymiseemme sillä näemmekö elämän loputtomana tunnelina, josta emme pääse pois, vai ainoastaan paikoin kivikkoisena polkuna, joka vie lopulta perille.
YHTENÄISYYDEN LAKI
Ilmiöt ovat yhteydessä joko suoraan tai välillisesti, muihin ilmiöihin, menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaan. Henki on ollut, on ja on oleva. Me olemme kaikki yhtä, yhdessä ja yhteydessä kaikkeen hengen ja elementtien kautta, joiden voimaa kannattelemme kehossamme: ilma keuhkoissamme, vesi veressämme, maa luissamme ja tuli sielussamme.


